20 raskasta vuotta, osa 1: Intro

Kuten tuolla alempana aloituspostissani tulin maininneeksi, tämä laboratorio tuli pystytettyä oikeastaan vain ja ainoastaan koulutehtävien tiimoilta, ja nyt alkaa olla aika päästää kyseinen luomus ulos häkistään: enemmän tai vähemmän raskaan rockin parissa otettuja musiikki-intoiluni ensiaskeleita kunnioittaneeksi olen luonut katsauksen viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden metallitarjontaan, pääosin hyvin subjektiivisista lähtökohdista. Pidemmittä puheitta asiaan:

Johdanto

Suuret klassiset rockbändit kuten The Beatles ja Led Zeppelin olivat ujuttaneet raskaita kitarariffejä rönsyilevän monipuolisen tuotantonsa sekaan jo 60-luvun puolella, mutta ne olivat muun materiaalin seassa niin vähemmistössä, ettei raskasta rockia vielä tyylilajina tunnettu. Mutta sitten vaihtui vuosikymmen, ja jyskyttävien, meluisien terästehtaiden tahdittamasta Englannin Birminghamista saapui Black Sabbath bändin mukaan nimettyine esikoisalbumeineen. Sen aloittanut yhtyeen nimikkokappale oli jotain aivan ennenkuulumatonta. Synkkään, keskiajalla jopa kiellettyyn, tritonus-sointuun perustuva ja ukkosenjylinän säestämä teos kertoi epätoivoisen painajaistarinan kohtaamisesta Saatanan kanssa - melkoinen kontrasti myyntilistoja vielä hetki sitten hallinneelle kukkaisrockille. Tämä albumi ja vielä samana vuonna ilmestynyt Paranoid laukaisivat osaltaan liikkeen, joka tulisi myöhemmin tunnetuksi nimellä heavy metal.

80-luku on usein nähty metallimusiikin kulta-aikana, kirkkaimpina tähtinään jo 70-luvun puolella levyttänyt Judas Priest, punkin, klassisen rockin ja progen alun perin innoittama ja niistä oman uniikin tyylinsä muovannut Iron Maiden ja uutta ja ankarampaa tyylilajia thrash metallia kehittämässä ollut ja epäkaupallisella tyylillään miljoonia myynyt Metallica. Metallica julkaisi nimeään kantavan albumin vuonna 1991 ja nousi sen sisältämän radioystävällisemmän musiikin avulla uusiin sfääreihin suosiossa, mutta samana vuonna tapahtuneen uuden, niin sanotun vaihtoehtorockin tulvan vallattua median huomion perinteisen metallin suosio laski rajusti. Monet saattavat sanoa, että tuona vuonna läpilyöneiden Nirvanan, Pearl Jamin ja Red Hot Chili Peppersin kaltaisten bändien suosio tappoi metallin, mutta totuus on, että suurimman valtavirran menetetystä huomiosta huolimatta raskas rock eli ja voi hyvin, vieläpä paljon entistä monipuolisempana.

90- ja 2000-luvut ovat nähneet metallimusiikin pirstaloitumisen lukemattomiin alalajeihin, ja koska niiden kattava esittely olisi täysin mahdotonta, olen joidenkin yleisesti kunnioitettujen merkkilevyjen lisäksi valinnut tähän läjän omia vähemmän tunnettuja suosikkejani tältä aikakaudelta esiteltäviksi, niin laajalta alueelta kuin hyllyäni selailemalla keksin.

Ensi kerralla sitten kuuntelemaan!