Vuosituhannen taite oli vähän hiljaisempaa aikaa, mutta sen molemmin puolin tapahtui paljon hyvää. Hienoja uria starttasi, vanhat legendat olivat voimissaan, ja lupaavat yhtyeet kehittyivät mestarisarjaan. Tässäpä yksi näyte jokaisesta.
Maailmanlaajuinen nu metal -buumi oli laajimmillaan tämän debyyttilevyn ilmestyessä, ja sen sisältämien yksinkertaisen iskevien riffien takia bändi yhdistettiin samaan liikkeeseen, mutta pidättelemättömän aggression, kieroutuneen huumorintajunsa ja sydänverisen tunteellisuutensa ansiosta se houkutti yleisöä myös oletetun kohderyhmänsä ulkopuolelta. Kakkoslevy Toxicity (2001) ja vuonna 2005 kuuden kuukauden välein ilmestyneet tuplalevyn puolikkaat Mezmerize ja Hypnotize laajensivat bändin horisonttia melodisempaan ja harmonisempaan suuntaan raskaudesta tinkimättä ja nostivat bändin yhdeksi menneiden vuosikymmenten arvostetuimmista.
Iron Maideniin 90-luvun alussa kyllästynyt Bruce Dickinson oli eronsa jälkeen työn touhussa melkein levy per vuosi -tahdilla parantaen jälkeä koko ajan. Viimeinen Dickinsonin ennen emobändiin palaamistaan julkaisema soololevy The Chemical Wedding täydellisti sen melodisuuden ja raskauden liiton, jota edeltäjälevy Accident of Birthillä oli vuosi aiemmin hahmoteltu, ja vei sen etenkin raskaudessaan vielä pidemmälle. Levyn kitaraosuudet olikin nauhoitettu basson paksuin kielin varustetuin kitaroin. Accident of Birthille aisapariksi saatu entinen Maiden-kitaristi Adrian Smith on mukana myös tällä levyllä tuoden kitaraosastolle mukavaa potkua ja tyylitajua.
Raakaa death metallia ja kaunista progressiivista rockia yhdistelevä ruotsalainen Opeth kehitti omaa tyyliään neljän 90-luvulla julkaistun levyn ajan siihen pisteeseen, että 2000-luku startattiin todellisella mestariteoksella nimeltään Blackwater Park. Raskaamman nykyprogen ykkösmiehen Steven Wilsonin tuottamalla levyllä siirtymät jyrkän brutaaleista vyörytyksistä herkkiin akustisiin tunnelmointeihin ovat saumattomia ja Mikael Åkerfeldtin laulutyylit kehittyvät kehittymistään. Tasalaatuiselta orkesterilta voi erityisesti suositella myös alkuaikojen tyylin kiteyttävää Morningrisea (1996), Blackwater Parkin edeltäjää Still Lifea (1999) ja kosketinsoittimet bändin arsenaaliin lisännyttä Ghost Reveriesiä (2005).
Tuli mieleen, että oletko kuullut Convergen Jane Doen? Itse mieltäisin sen jonkinlaiseksi merkkiteokseksi raskaamman musiikin saralla. Kaoottista ja teknistä hc-punkin ja metallin ristisiitosta. Mulle tulee joistakin biisesitä mieleen vähän Dillinger Escape Plan ja joistain Mastodon.
VastaaPoistaKiitokset suosituksesta, ei ole tullut kuultua. Eivät näytä sitä hankkineen kirjastoon, mutta uudempia kyllä löytyisi. Kannattaisiko niistä lähteä?
VastaaPoistaJoo, ainakin tuo viimeisin Axe to Fall ja You Fail Me kannattaa ottaa kuunteluun.
VastaaPoista